|
|
TYÖHÖNPALUUSUUNNITELMA |
[ edelliselle
sivulle ]
Työhönpaluusuunnitelma on kuntoutujan
kanssa laadittu yksityiskohtainen ja aikataulutettu suunnitelma
toimenpiteistä, joiden avulla hän voi palata ansiotyöhön. Tätä
palvelua on edeltänyt alkuhaastattelu ja/tai resurssiselvitys.
Kenelle
Työhönpaluusuunnitelma on tarkoitettu henkilöille, joilla
sairastumisen/vammautumisen jälkeen on vaikeuksia palata työelämään
ja joiden terveydelliset rajoitukset ja oppimiskyky on jo
selvitetty.
Tavoite
Palvelun tavoitteena on aiemmin suoritettujen arviointien pohjalta
laatia kuntoutujan, alkuhaastattelun/ resurssiselvityksen
toteuttaneen työparin ja palvelun tilaajan kanssa yksityiskohtainen
ja aikataulutettu ammatillisen kuntoutuksen suunnitelma työhön
paluun tukemiseksi.
Toteutus
Palvelun toteutuksesta vastaa ammatillisen kuntoutuksen
asiantuntija, jonka työpari nimetään kuntoutujan tarpeen mukaan,
myös kuntoutustiimin muun henkilöstön osuus palvelun tuottamiseen
määräytyy kulloinkin kuntoutujan tarpeen mukaan. Palvelu toteutetaan
jaksotettuna. Palvelussa panostetaan asiakkaan motivointiin ja
tukemiseen ammatillisen etenemisen suunnittelussa.
Ensimmäisen vaiheen aikana (2 - 3 päivää) kartoitetaan kuntoutujan
sosiaalinen ja taloudellinen tilanne, ammatillinen osaaminen sekä
omat tavoitteet ja toiveet työelämän suhteen. Lisäksi tarkennetaan
terveydentilatietoja, toimintakyvyn rajoituksia ja jäljellä olevaa
työkykyä sekä psyykkisiä voimavaroja ammatillisen kuntoutuksen
suunnittelun tueksi.
Toisen vaiheen ( 5 – 10 päivää) keskeisenä sisältönä ovat työparin
ohjauksessa toteutettavat urasuunnitteluun liittyvät kartoitukset ja
itsearviointitehtävät, työ- ja toimintakykyä selvittävät
toiminnalliset tehtävät, ohjauskeskustelut. Tämä vaihe sisältää
tarvittaessa perusteellisemman psykologin tutkimuksen ja tarvittavat
lääketieteelliset lisäselvitykset kuten esim. erikoislääkärin
konsultaatio, fysio- tai toimintaterapeutin testaukset. Keskeistä on
myös tiedonhankinta, erilaiset tutustumiskäynnit
työpaikoille/oppilaitoksiin ja yhteydenpidon tarvittavaan
palveluverkostoon. Toisen vaiheen kuntoutuspäivät voidaan jaksottaa
kuntoutumisprosessin kannalta mielekkäällä tavalla pidemmälle
aikavälille. Osa päivistä voidaan käyttää esim. erilaisiin
tutustumiskäynteihin tai esim. tietystä työstä suoriutumisen
kokeeseen tai kuntoutujaa koskeviin verkostopalavereihin.
Kolmantena vaiheena (2 päivää) on työhön paluun suunnitelman
laatiminen ja aikatauluttaminen sekä tuki ja seuranta. Suunnitelman
sisällöstä neuvotellaan aina etukäteen tilaajan kanssa. Suunnitelma
käydään yksityiskohtaisesti läpi yhteispalaverissa kuntoutujan ja
työparin sekä tarvittavien asiantuntijoiden kesken ja sovitaan tuki-
ja seurantapäivän sisällöstä ja alustavasta ajankohdasta.
Yhteispalaverin jälkeen laaditaan prosessista yhteenvetolausunto
jatkosuosituksin.
Kuntoutustiimi
Kuntoutustiimin muodostavat ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja,
psykologi, sosiaalityöntekijä, kuntoutuslääkäri, työfysioterapeutti,
toimintaterapeutti, sairaanhoitaja ja osastonsihteeri.
Hakeutuminen
Aloitteen työhönpaluusuunnitelmasta voi tehdä esim. työterveyshuolto
tai muu hoidosta vastaava taho ja päätöksen tekee työeläkelaitos tai
jokin muu kuntoutuksesta vastaava taho.
Lisätietoja
Lisätietoja työhönpaluusuunnitelmasta antaa kuntoutuspäällikkö
Annikki Sipilä p. 08-4794 752 tai 044 2560 489.
|
|
|