etusivulle
 

WELLNESS PARKIN TOIMINNAN TAUSTA

Pohjois-Pohjanmaan liiton vuonna 1998 käynnistämän hyvinvointistrategiatyön ensimmäisen vaiheen tuloksena on hyväksytty vuonna 1999 EU- osarahoitteisena projektina laadittu tavoitesuunnitelma ” Hyvinvointistrategia ja –teknologian kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2000-2006”. Lähtökohtana on erityisesti hyvinvointipalveluja tukevan tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan tuottaminen ja niitä edistävien projektien koordinointi, hyvinvointipalvelujen palvelutarpeen selvittäminen ja palvelurakenteiden kehittäminen sekä työllistymistä edistävien hankkeiden käynnistäminen.

Strategia nojaa hyvinvointiklusteriajatteluun, jonka mukaan keskinäiseen vuorovaikutukseen verkotetaan

1) hyvinvointipalveluja koskeva tutkimus- ja koulutustoiminta
2) hyvinvointipalvelujärjestelmä
3) hyvinvointi teknologiaa edistävä yritystoiminta.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointistrategian toteuttamistyössä on lähdetty siitä, että palvelujärjestelmän taholta strategista johtamisprosessia koordinoidaan strategiassa määriteltyjen neljän osa-alueen ydintoimijoiden (Oulun Eteläisen (Wellness Park), Raahen seutu, Koillismaa ja Oulu) yhteistyönä. Tätä osa-aluejakoa noudattavat myös vuonna 2001 laaditut neljä aluekeskusohjelmaa.